Hullukaali kertoo tämän kevään ja kesän matelijahavainnoistaan. Viidestä havaitusta vaskitsasta vain kaksi on ollut eläviä. Suurin, noin 40-senttinen, oli tallentunut kameraan eilen. Kyitä Hullukaali on nähnyt yksitoista, joskin yksi saattoi olla rantakäärme. Sisiliskoja on näkynyt yllättävän vähän, mutta toissapäivänä kolme tämän kesän pikkusisiliskoa oli paistatellut päivää yhdessä puurappusilla.
Matelijat ja sammakkoeläimet -luokan arkisto
Matelijat ja sammakkoeläimet verkkosyöttenä
Lord B. kertoo nähneensä tänään kaksi varista, jotka vaikuttivat suutelevan toisiaan. Lisäksi hän näki sorsaemon poikasineen ylittävän tietä. Sorsaperhe sattui liikennevaloihin, ja näytti pääsevän turvallisesti tien toiselle puolelle.
Brimiä puolestaan puraisi tänään kyy. Hän oli kävellyt sandaalit jalassa rantakivikossa, ja arvelee tulleensa huomaamattaan uhanneeksi käärmettä, joka “otti ja rouskaisi”. Myrkkyä käärmeeltä ei kuitenkaan tullut, joten Brim epäilee käärmeen purreen äskettäin jotain muutakin.
Lappeenrannassa lenkkeilijää perjantaina purreen karhun jahdin lisäksi viime viikolla tapahtui Suomen villieläinmaailmassa paljon muutakin sellaista, mikä ylitti uutiskynnyksen.
Helsingin Sanomat kertoi 28. kesäkuuta, että Helsingin lohiuistelukisassa napattiin 21,3-kiloinen merilohi, mikä on koko kisan historian ennätys. Lapin Kansa puolestaan kertoi 3. heinäkuuta, että Tenojoesta nostettiin 20,8-kiloinen lohi. Sen sijaan Simo- ja Tornionjoilla lohennousua odoteltiin YLE Uutisten mukaan vielä, vaikka yksittäinen jättiläislohi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kaikuluotaimella Tornionjoessa noin kuukausi sitten havaittiinkin.
YLE Uutiset kertoi 28. kesäkuuta, että Merikarvialla oli ampuen haavoitettu päällekäyvästi käyttäytyneeksi kuvattua eläintä, jota epäiltiin sudeksi. Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilön mielestä eläimen käyttäytyminen muistutti kuitenkin kuvauksen perusteella enemmän koiraa kuin sutta, mutta viranomaiset kehottivat alueen asukkaita joka tapauksessa varmuuden vuoksi varovaisuuteen eläimen arvaamattomuuden takia. Seuraavana päivänä jalastaan haavoittunut koira löydettiin. Se toimitettiin eläinlääkärille, ja YLE Uutisten mukaan se tulee toipumaan saamistaan vammoista.
Ilta-Sanomat kertoi 2. heinäkuuta rantakäärmeestä, joka oli tarttunut häntäpäästään kiinni pikkupojan virvelin vieheeseen Kymijoen rannalla. Vihaisesti sähissyt käärme pelotti kalamiestä ja tämän äitiä, ja eläin pantiin kottikärryihin. Lopulta pojan kummisetä onnistui vapauttamaan rauhoitetun käärmeen pälkähästä takaisin luontoon.
Hirviä liikuskeli jälleen kaupungeissa. Aamulehti kertoi 2. heinäkuuta Tampereella ja Kangasalalla nähdyistä hirvistä. Tampereella käyneen hirven poliisi onnistui hätistelemään muualle, eikä Kangasalankaan hirvi aiheuttanut mitään vahinkoja. Helsingin Sanomat puolestaan kertoi 30. kesäkuuta Helsingin Oulunkylässä liikuskelleesta hirvestä, joka aiheutti useita vaaratilanteita liikenteessä ennen kuin se lopetettiin parkkipaikalle. Vielä ennen kuolemaansa vauhko hirvi likasi useita autoja verellään ja potkaisikin yhtä.

