Arkisto, tammikuu 2010

Sudet kaatoivat seitsemän peuraa Uudenkaupungin saaristossa

Ilta-Sanomat kertoo susien tappaneen seitsemän peuraa Uudenkaupungin saaristossa, lähes kymmenen kilometrin päässä mantereelta. Uusikaupunkilainen nainen löysi tapetut peurat viime sunnuntaina. Hän kertoo merikotkien olleen jäljelle jääneiden ruhojen kimpussa. Saarilla on hänen mukaansa vahva peurakanta, ja ihmiset ruokkivat niitä koko talven.

Susilauman koosta ei ole varmuutta. Jälkiä eläinten kamppailusta oli ollut 100 – 150 metrin matkalla.


Lisää aiheesta
0 kommenttia

Merikotka bongattiin kauppatorin yllä Helsingissä

Merikotka lennossa

Merikotkan havaitseminen hyvin vilkkaalla paikalla on erittäin poikkeuksellista. Kuva: Uclax; PD

Vartti kertoo meritkotkan lennelleen Helsingin kauppatorilla viime sunnuntaina. Vartin lukija oli bongannut linnun kaartelemassa Kolera-altaan yllä. Vartin siteeraaman lintuasiantuntijan mukaan on erittäin poikkeuksellista, että merikotka lensi niinkin vilkkaalla paikalla. Hän arvelee Helsingin edustalla saaristossa pesiviin lintuihin kuuluvan yksilön tulleen kokeilemaan, löytyisikö Kauppatorin läheisyydestä ruokaa. Ravinnoksi linnulle kelpaavat esimerkiksi perkuujätteet. Kauppatorin vakinaiset lintulajit, kuten lokit ja pulut, ovat merikotkalle liian nopeita saaliseläimiä.

0 kommenttia

Lumikko kävi lintujenruokintatelineellä Karttulassa

Savon Sanomat kertoo lumikon vierailleen lintujenruokintatelineessä karttulalaisella pihalla maanantaina. Kari Hartikainen näki lumikon iltapäivällä ikkunasta, ja ryntäsi pihalle kännykkäkameransa kanssa. Hän pääsi kuvaamaan rasvaisen nahanpalan kimpussa ollutta lumikkoa metrin etäisyydeltä ennen kuin eläin pakeni tiehensä. Hartikainen kertoo aiemmin nähneensä ruokintatelineessä kiipijöitä, harmaatikan ja fasaanin.

0 kommenttia

Kanahaukka lensi näyteikkunan läpi Varkaudessa

Warkauden Lehti kertoo kanahaukan lentäneen tyhjillään olevan liikehuoneiston näyteikkunasta läpi Varkauden Kauppakadulla torstaina aamupäivällä. Lintu selvisi törmäyksestä kohtalaisen hyväkuntoisena. Lintua pelastamaan hälytettiin palokunta ja lintuharrastaja Hannu Räsänen Varkauden poliisista. Haukka otettiin peitteen avulla kiinni ja vapautettiin sitten lentoon.


Lisää aiheesta
0 kommenttia

Tunturihaukka nappasi teeren retkeilymajan pihassa Naruskalla

Tunturihaukka on suurin jalohaukka.

YLE Uutiset kertoo, että Sallan Naruskalla nähtiin harvinainen tunturihaukka viikko sitten lauantaina. Naruskan Retkeilymajan yrittäjä Kari Santalan mukaan majan pihakoivuihin oli istuutunut teeritokka, kun haukka lensi paikalle. Haukka ajoi teeret pakosalle lukuunottamatta yhtä akkateertä, jonka se nappasi kynsiinsä. Petolintu pudottautui saaliinsa kanssa pihamaalle, nokki teeren hengiltä ja riisui osan sen höyhenpuvusta pois.

Haukka jätti saaliinsa, kun paikalle tuli Santalan ajoporo messinkikelloaan kilistellen. Lintu lennähti parinkymmenen metrin päähän kivelle tarkkailemaan tilannetta. Lopulta se lensi muualle, eikä sitä toistaiseksi ole nähty pihassa uudestaan. Santala onnistui kuitenkin nappaamaan tunturihaukasta valokuvia.

1 kommentti

Kanahaukka söi varista parkkihallissa Kuopiossa

Savon Sanomat kertoo kanahaukasta, joka pyydysti variksen kauppakeskus Aapelin parkkihallin rampilla, ja söi ateriansa parkkihallissa. Lintu ei piitannut autoista tai ihmisistä. Tapauksen kerrotaan keränneen paljon katselijoita, ja nuoresta haukkakoiraasta napattiin paljon kuvia. Lopulta kauppakeskuksen vartija tööttäsi linnulle auton äänitorvella, jolloin haukka otti saaliinsa ja lensi ulos.

0 kommenttia

Vauhkoontunut orava raapi naisen kasvoja Hollolassa

Etelä-Suomen Sanomat kertoo oravan hyökänneen naisen kimppuun terassilla Hollolassa viime viikon tiistaina. Nainen oli vienyt vauvansa nukkumaan terassille, ja lähtenyt myöhemmin terassilta rapinaa kuultuaan tarkistamaan, vieläkö vauva nukkuu. Hän huomasi seinällä vauhkona juoksevan oravan, ja yritti hätistellä sitä pois, mutta orava hyökkäsikin naisen kasvoille. Eläimen kynnet tekivät naisen poskeen haavan. Nainen meni vauvan kanssa sisälle turvaan, ja soitti asiasta metsästystä harrastavalle miehelleen. Mies tuli kotiin ja ampui oravan pienoiskiväärillä.

0 kommenttia

Tietyömelu herätti karhun talviunilta Jyväskylässä

Keskisuomalainen kertoo, että Jyväskylän Oravasaaressa liikkui tiistaina karhu. Keski-Suomen riistahoitopiirin riistapäällikön mukaan karhu oli herännyt talviunilta läheisen tietyömaan melun takia. Hänen arvionsa mukaan karhusta ei ole ihmisille varaa, ja se etsii jo uutta talvipesäpaikkaa. Karhu ei ole hakeutunut ihmisten lähettyville, eikä ihmisten kannata yrittää hakeutua sen lähettyville.

0 kommenttia

Villikoirat saalistavat Ulvilan Kullaalla

Satakunnan Kansan mukaan kymmenenkunta villiintynyttä koiraa on saalistanut ja syönyt koko joukon riistaeläimiä Kullaan metsissä Ulvilassa viimeisen puolen vuoden aikana. Koirien jäljiltä on löydetty jänisten, lintujen ja supikoirien, mutta myös isompien eläinten, kuten peuran ja hirvenvasan raatoja.

Koirien epäillään olevan lähtöisin Kokemäeltä yksityiskodista. Koirat ovat keskikokoisia, sekarotuisia ja enimmäkseen ruskeita. Laumaa ei toistaiseksi ole nähty asumusten lähistöllä. Koirien hävittämiseen on myönnetty lupa, ja niiden jäljille aiotaan lähteä heti kun seuraavat havainnot tehdään.

0 kommenttia

Loukkuun mennyt maakotka vapautettiin Peräseinäjoella

Pohjalainen kertoo maakotkan menneen ketunloukkuun joulun alla Peräseinäjoen Haasjärvellä. Lintu oli tavoitellut loukussa syöttinä käytettyjä kananraatoja. Loukkua kokemaan tullut Jani Mäki päästi maakotkan pälkähästä. Mäki kertoo linnun lentäneen parinsadan metrin päähän puunoksalle. Hän arvelee linnun olleen väsynyt loukussa räpiköimisestä.

0 kommenttia