Pohjalainen kertoo, että Evijärvellä tehtiin maanantaina useita havaintoja karhusta. Järviseudun Sanomien mukaan yksinäinen, täyskasvuinen karhu nähtiin Inassa maanantaiaamuna kuuden aikaan. Karhu oli tullut pellolle noin sadan metrin päähän omakotitalosta, kulkenut pellon poikki ja mennyt tien yli järveen, josta se oli lähtenyt uimaan saarta kohti. Karhun nähnyt mies arveli sen olleen uros.
Naapurikylä Småböndersissä tehtiin havainto muutamaa tuntia myöhemmin. Samana yönä Pedersören Heinäkoskella karhu rikkoi tarhurilta neljä mehiläispesää aiheuttaen useiden tuhansien eurojen menetykset. Tarhurin mukaan myös Kaustisella ja Alavetelissä on vieraillut pesillä karhu.
Edelleen Järviseudun Sanomien mukaan Evijärvellä on kesäkuussa tehty havaintoja myös sudesta. Yksi havainnoista tehtiin Puotisella, Pitkässäsalossa havaintoja on tehty neljä.

