Arkisto, kesäkuu 2009

Lajien kirjo kesälomalla

Lajien kirjo viettää kesälomaa ensi viikkoon saakka, ja blogin päivitystahti hiljenee siksi asti.

0 kommenttia

Auto osui tielle nousseeseen karhuun Juvalla

Muiden muassa Savon Sanomat kertoo, että karhu juoksi auton eteen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Juvalla, Kilpolan kohdalla. Kuljettajan tekemästä jarrutuksesta ja väistöliikkeestä huolimatta auto osui karhun takapäähän. Karhu ilmeisesti kuitenkin selvisi pelkällä säikähdyksellä, sillä paikalta ei löytynyt verijälkiä. Eläintä yritettiin jäljittää aamuyöllä koirien avulla, mutta sitä ei tavoitettu. Etsintöjä ei jatketa, mikäli uusia ilmoituksia karhusta ei saada.

0 kommenttia

Yli 140-senttinen lohi kaikuluotaimeen Tornionjoella

YLE Uutiset kertoo, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kaikuluotaimella havaittiin pari viikkoa sitten Tornionjoen Kattilakoskella yli 140 senttimetriä pitkä lohi. YLE Uutisten haastatteleman tutkijan arvion mukaan näin suuria lohia nousee Tornionjokeen korkeintaan muutama kesässä.

0 kommenttia

Ranuan Milla-karhu päästettiin hoivaeläintiloista karhuaitaukseen

Muiden muassa Kaleva kertoo orvoksi jääneen, Ranuan eläinpuistoon pelastetun Milla-karhun päässeen eilen hoivaeläintiloista isoon karhuaitaukseen. YLE Uutisten Lapin toimituksen mukaan Milla ihastui varsinkin uuden aitauksensa uima-altaaseen. Myös Perämeren toimitus kertoo karhunpennun ensiuinnista. Aamulehti esittelee uimakuvan lisäksi kuvia Millasta kiipeilemässä aitauksen puihin.

Milla ilmestyi toukokuussa, vasta noin kuukauden ikäisenä Tohmajärvellä yksinään talon pihaan. Koska emoa ei löytynyt, pentu toimitettiin Ranuan eläinpuistoon. Sen ruokavalio koostuu nyt YLE Uutisten mukaan vuohenmaidoista, kalasta, jauhelihasta, hedelmistä, leivästä ja marjoista, ja näillä eväillä se on jo tähän mennessä tuplannut painonsa. Viimeistään ensi keväänä Milla saa seurakseen toisen samanikäisen karhunpennun Ähtärin eläinpuistosta.

0 kommenttia

Karhu rikkoi mehiläispesiä Rääkkylässä

Karjalan Maa kertoo karhun kaataneen viljelijän mehiläispesän Rääkkylässä juhannusaattona. Pesän kaadettuaan karhu oli pistellyt hunajan poskeensa. Muutamaa päivää myöhemmin karhu oli rikkonut samalta tarhurilta pesän myös kolmenkymmenen kilometrin päässä olleelta, toiselta tarhalta. Karjalan Maan haastatteleman maaseutusihteerin mukaan karhut rikkovat Rääkkylässä vuosittain kaksi tai kolme pesää.

0 kommenttia

Karhu liikkuu Ruokolahden Lääväkorven retkeilyreitin liepeillä

YLE Uutiset kertoo, että poliisi varottaa Ruokolahden Puumalantien itäpuolella liikkuvia alueella havaitusta karhusta. Karhusta on tullut aamupäivän aikana useita yhteydenottoja hätäkeskukseen. Se on ilmoitusten mukaan liikkunut Lääväkorven retkeilyreitillä.

0 kommenttia

Karhu karjahteli Tampereen Kaupin metsässä

Aamulehti kertoo, että Tampereen Kaupin metsässä havaittiin viime yönä karhu. Talitiaisen poikasia kuvaamassa ollut mies oli kuullut hurjaa karjuntaa, joka tallentui videokameraan. Mies ei nähnyt karhua, mutta arvioi sen olleen vain noin viidenkymmenen metrin päässä. Muutaman minuutin päästä karhu lähti tiehensä.

0 kommenttia

Autoon törmännyt viirupöllö lopetettiin Kuopion moottoritien varteen

Savon Sanomat kertoo viirupöllöstä, joka törmäsi henkilöautoon Kuopion moottoritiellä, Kelloniemen kohdalla tänä aamuna. Pöllön siipi katkesi törmäyksessä ja se jäi maantien varteen, missä se herätti ohiajajien huomiota aiheuttamatta kuitenkaan vaaratilanteita. Paikalle tullut poliisi lopetti linnun lyömällä, sillä aseen käyttöä kaupunkialueella pyritään välttämään. Kuollut lintu toimitetaan todennäköisesti Kuopion luonnontieteelliselle museolle.

0 kommenttia

Rapurutto hävitti Juankosken Ison Vehkalahden ravut?

Savon Sanomat kertoo, että rapurutto on ilmeisesti hävittänyt Juankosken Ison Vehkalahden rapukannan kokonaan. Toukokuussa järvestä löydettiin yksittäisiä kuolleita rapuja, ja kun Eviran Kuopion toimipiste alkoi tutkia asiaa, ei rapuja enää löytynyt lainkaan.

0 kommenttia

Ketunpoikanen tutustui piknikiin Helsingin Lauttasaaressa

Vartti kertoo ketunpoikasesta, joka oli tullut ihmettelemään piknik-seurueen ruokailua Helsingin Lauttasaaressa. Kettu oli vaikuttanut todella kesyltä ja oli uskaltautunut viltillekin. Sama ketunpoikanen on nähty Lauttasaaren rannoilla aiemminkin. Vartin haastattelema riistanhoidon neuvoja kertoo, että pesästä ensimmäisiä kertoja poistuvat ketunpoikaset ovat usein uteliaisuudessaan hieman hölmöjä.

0 kommenttia